Palautetta hopeatarjottimella? Vaikuta palautekokemuksiisi

Kirjoittamisen kursseilla keskustelemme opiskelijoiden kanssa siitä, minkälaisia kokemuksia heillä on palautteesta. Moni tuo esiin, että opiskeluteksteistä saa yliopistossa liian vähän palautetta. Lukeeko vaivalla työstettyjä ajatuksia kukaan? Tekstit tuntuvat katoavan jonnekin Moodlen mustaan aukkoon, tai sitten vastaanottajan reaktioita saa arvuutella parin kuukauden päästä sen perusteella, mikä numero opintoreksiteriin on kurssista lopulta nasahtanut.

Tämä huoli on oikeutettu, onhan palaute aivan olennainen osa kirjoitusprosessia ja oppimista. Ajatukseen liian vähäisestä palautteen saannista sisältyy kuitenkin näkökulmia, jota voisi pohtia kriittisesti.  Onko kirjoittaja itse vain palautteen passiivinen vastaanottaja tai turhautunut odottelija?

Palautetilantenteisiin kannattaa tarttua ja kokemuksiin vaikuttaa

Palautteen yhteydessä puhutaan usein ”antamisesta” ja ”saamisesta”.  Vuorovaikutustutkimuksen näkökulmasta kyse on kuitenkin monimutkaisesta ja ainutkertaisesta vuorovaikutustilanteesta. Tämä näkökulma korostaa jokaisen läsnäolijan, siis myös kirjoittajan itsensä aktiivista roolia. Palautteen antamisen ja saamisen ohella olisikin hyvä puhua palautetilanteesta, jossa kaikki osallistujat vaikuttavat yhteiseen kokemukseen. Lisäksi tilanteeseen vaikuttaa monia muitakin muuttujia, kuten aika, paikka tai vaikkapa palautteen muoto: Palaute voi olla esimerkiksi samanaikaista, kuten kasvokkaiskeskustelu tai reaaliaikainen chat, tai viivästeistä, kuten videotallenne tai tekstitiedosto. Palaute voi myös olla sanallista tai sanatonta, verkkovälitteistä tai samassa tilassa tapahtuvaa vuorovaikutusta.

Alkuperäistä kysymyksenasettelua noudattaen voidaan siis muotoilla uusi kysymys: onko opinnoissa tarjolla liian vähän tilanteita, aikaa, paikkoja tai kanavia, joissa omista teksteistä voi keskustella? Jatkoajatuksena voisi sitten vielä pohtia, miten kirjoittaja itse voisi hakeutua palautetilanteisiin ja tehdä niistä osallistujien näkökulmasta mahdollisimman mielekkään kokemuksen. Jos kokemus palautetilanteesta ei ole tyydyttävä, voi myös miettiä, onko valittu tapa paras mahdollinen.

Kaikkien palautetilanteiden ei suinkaan tarvitse olla muodollisia eli opettajan organisoimia. Palautetta ei myöskään ole tarpeen nähdä hierarkkisen asetelmana, jossa auktoriteetti kertoo, miten asioiden tulisi olla; palaute ja arviointi ovat kaksi eri asiaa, vaikka ne usein kulkevatkin opinnoissa rinnakkain. Joskus opiskelija saattaa siis turhaan kuvitella, että parasta palautetta saisi (ja nimenomaan saisi, jälleen kerran) juuri opettajalta, vaikka itse asiassa tieteen tekemisen näkökulmasta juuri vertaiskeskustelu voi olla jopa hedelmällisempi tapa oppia.

Olisikin hyvä oppia tunnistamaan hetket, joista voisi potentiaalisesti muodostua palautetilanteita, jos niihin osaisi tarttua. Opiskelija on jopa saattanut olla palautetilanteessa ilman, että on tiedostanut sitä itse. On myös tyypillistä, että positiivista palautetta on vaikea tunnistaa palautteeksi. Tähän saattaa tosin vaikuttaa myös se, että positiivinen palaute voi helposti jäädä ympäripyöreäksi ja vaille perusteluita.

Erityisen hyödyllisiä ovat tilanteet, joissa kirjoittaja itsekin pääse lukemaan muiden tuotoksia kirjoitusprosessin eri vaiheissa. Tällaisia tilanteita syntyy helposti juuri vertaisten kesken, kun tekstejä luetaan vuorotellen. Jos opintojen aikana näkee vain valmiiksi toimitettuja kurssikirjoja ja viimeisteltyjä tieteellisiä artikkeleita, ei pääse suhteuttamaan omia keskeneräisiä tekstejään vastaaviin. Monille vertaispalautteen kiinnostavin anti on päästä kurkistamaan välivaiheisiin. ”Eihän ne muidenkaan tekstit ole sen kummempia keskeneräisinä”, on moni huokaissut helpottuneena.

Tieteellinen kirjoittaminen on keskustelua ja osallistumista

Sama ajatus tiedon yhteisestä pureskelusta ja työstämisestä vertaisten kanssa on olennaista myös tieteen tekemisessä: tiede kehittyy keskustelussa, jota käydään esimerkiksi seminaareissa, konferensseissa tai osana tieteellisten julkaisujen vertaisarviointiprosessia. Kärjistäen voisi jopa sanoa, että tieteellinen teksti ei ole koskaan vain kirjoittajan oma, vaan se on osa tiedeyhteisön jäsenten välistä vuoropuhelua (lue lisää esimerkiksi täältä tieteellisen tiedon rakentumisesta). Olisikin aika luopua siitä ajatuksesta, että hyvä kirjoittaja tekee kaiken yksin. Omia tekstejä saa ja kannattaa näyttää muille jo ennen virallista julkaisua.

Palautteeseen voikin suhtautua kuin pieneen tutkimukseen: kirjoittaja voi testata jo etukäteen tekstinsä vastaanottoa eli hakea erilaisilta lukijoilta näkemyksiä siitä, miten he tekstin kokevat eli mitä ajatuksia ja reaktioita teksti synnyttää vastaanottajassaan. On myös aivan normaalia, että samasta tekstistä voi saada keskenään ristiriitaisiakin vastaanottoja; lukijan odotukset, tietotaso ja kokemusmaailma vaikuttavat tekstin tulkintaan. Tekstin merkitykset syntyvät uudestaan jokaisen lukijan tuodessa siihen omat ajatuksensa.  Palautetta voi ja kannattaa hakea vertaisten ja auktoriteettien lisäksi myös maallikoilta; esimerkiksi tekstin luettavuudesta voi kysyä mielipidettä vaikka naapurilta tai sisarukselta. Myös itsensä kanssa voi järjestää palautetilanteen antamalla tekstin hetken levätä. Kun omaa tekstiä katsoo hetken päästä uudelleen, omaa ajattelua voi tarkastella uusin silmin; kyky tarkastella omaa toimintaa on itse asiassa aivan keskeistä kirjoittamisessa, viestinnässä ja oppimisessa.

Kirjoittajan ei siis kannata jäädä odottelemaan, että palaute kannetaan hänen eteensä hopeatarjottimella juuri siinä muodossa kuin hän on hiljaa itsekseen salaa olettanut. Kirjoittaja voi etsiä ja luoda palautetilanteita itsekin ja vaikuttaa tilanteiden antiin omilla valinnoillaan.

Käytännön vinkkejä kirjoittajalle:

  • Sovi säännölliset palautetreffit jonkun kaverisi kanssa: tämä auttaa asettamaan tekstille välitavoitteita ja rytmittää työskentelyä.
  • Luetuta keskeneräinen tekstisi muutamalla testilukijalla ja pyydä heitä kiteyttämään tekstin ydinväite eli teesi yhdeksi virkkeeksi. Vertaile näitä ajatuksia keskenään: näet, miten kukin lukija on hahmottanut tekstisi punaisen langan.
  • Sen sijaan, että mietit, mitä ”saat” palautteesta, mieti, mitä opit, kun osallistut yhteiseen keskusteluun teksteistä.
  • Käy palautekeskusteluita kirjoitusprosessin kaikissa vaiheissa aiheenvalinnasta luonnosteluun ja sisällöntuottovaiheesta viimeistelyyn: jos palautekeskustelun käy vasta lopuksi, niin kynnys muuttaa tekstiä on jo saattanut nousta korkeaksi.
  • Ota kaikki hyöty irti opinnäytetyöseminaarista: kuuntele, kysy, tarkenna ja kommentoi. Seminaari ja opponointi eivät ole vain pakollisia suoritteita vaan potentiaalinen palautetilanteiden aarreaitta! Etsi ja luo palautetilanteita; voitte sopia seminaarilaisten kanssa myös vapaamuotoisia kohtaamisia, jos opettajan luoma malli ei tunnu riittävältä. Jos mahdollista, pyri tekemään opinnäytetyö valmiiksi asti seminaarityöskentelyn aikana; seminaari luo kirjoitusprosessille raamit ja tukee aikataulutusta, jolloin työ ei jää roikkumaan.
  • Julkaise tekstejäsi! Perusta vaikka oma opiskelublogi ja pyydä lukijoilta kommentteja.

Vinkkejä palautekäytänteiden kehittämiseen omassa opiskeluyhteisössä:

  • Perustakaa opiskelukavereiden kanssa vertaislukupiiri, jossa luette toistenne tekstejä ja keskustelette niistä.
  • Kehittäkää opiskeluyhteisönne palautekäytänteitä yhdessä: keskustelkaa kursseilla ja opettajien kanssa siitä, minkälaisia palautetilanteita toivotte kurssillenne ja antakaa palautetta näistä toimintatavoista.
  • Keskustelkaa opettajien kanssa mahdollisuuksista tehdä kurssitöitä yhteiskirjoittamisena. Yhteiskirjoittaminen vahvistaa palaute- ja yhteistyötaitoja. Opitte keskustelemaan kirjoittamiseen liittyvistä valinnoista ja jakamaan ideoita.
  • Miettikää palautetilanteeseen vaikuttavia muuttujia ja suunnitelkaa kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopiva tapa:
    • Annetaanko palautetta kirjallisesti vai suullisesti, reaaliaikaisesti vai tallenteena? Miten tämä tapa vaikuttaa tilanteen luonteeseen?
    • Jos tavoitteena on nimenomaan vuorovaikutteinen keskustelu, niin miten mahdollistetaan tarkentavat lisäkysymykset ja jälkikommentit, jos palaute annetaan kirjallisesti.
    • Missä paikassa, kanavassa tai välineellä palautekeskustelu olisi tarkoituksenmukaisinta tai inspiroivinta käydä? Olisiko kivointa mennä kahvilaan tai vaikka metsäkävelylle juttelemaan, vai toimisiko jokin verkkovälitteinen kanava, esim. Skype?
    • Miten palautteeseen kannattaisi valmistautua?

Hanna Kosonen
Äidinkielen yliopisto-opettaja

Kirjallisuutta:

Berlin, Satu 2008: Innostava, lannistava, helpottava palaute: Alaisten kokemuksia ja näkemyksiä esimiehen ja alaisen välisestä palautevuorovaikutuksesta. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.

Boehm, Satu von; Suojala, Marja; Veikkolainen, Kirsti (2017): Opiskelijoiden kokemuksia vertaispalautetyöskentelystä kielen ja kirjoittamisen opiskelussa

Helenius, J. 2003: Tieteellisen kirjoittamisen kipupisteitä. Yliopistopedagogiikkaa kehittämässä – kokeiluja ja kokemuksia, 195– 222.

Järvelä, Ulla-Riikka 06.11.2019: Keskiraskas keskisormi ja vuorovaikutusosaaminen palautetilanteessa. Prologos.

Mikkola, Leena 16.10.2019: Tiedon rakentumisesta. Prologos.

Mustonen, Laura 2019: Suullisen ja kirjallisen palautteen erot ja emootiot : kirjoittamisen aine- ja maisteriopiskelijoiden näkökulmia palautteeseen. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201905232762

Poutanen, K., Toom, A., Korhonen, V., & Inkinen, M. 2012: Kasvaako akateeminen kynnys liian korkeaksi? Opiskelijoiden kokemuksia yliopistoyhteisöön kiinnittymisen haasteista. Osallistava korkeakoulutus, 30.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *