Oikeustiede – tuhatsivuisten lakikirjojen tavaamista, pitkien, puisevien tekstien lukemista, monimutkaisten ja käsittämättömien pykälien pänttäämistä. Miten ihmeessä kukaan voi kiinnostua oikeustieteestä?
Kuulostaako tutulta? Kun kerron opiskelevani oikeustiedettä, monta kertaa kuulijan ensireaktio on ollut tämä: ”Kuka jaksaa lukea lakikirjoja?” Mielikuvat oikeustieteen opiskelemisen mielekkyydestä kytkeytyvät usein mielikuviin oikeudellisten tekstien puuduttavuudesta. Ottamatta kantaa kuulijan näkemyksen oikeellisuuteen siitä, että oikeustieteen opiskelu on pelkkää lakikirjojen lukemista, on todettava, että monen mielikuva oikeudellisista teksteistä ei valitettavasti ole aivan väärä. Monimutkaisia, pitkiä, suorastaan tylsiä ja innottomia tekstejä – valitettavan tuttua oikeustieteen opiskelijalle.
Oikeudellisissa teksteissä, kuten lakitekstissä, pyritään ilmaisemaan asiat mahdollisimman tarkasti ja täsmällisesti. Koska lait ovat tekstejä, joilla ihmisille voidaan asettaa oikeuksia, velvollisuuksia ja jopa rangaistuksia, tarkkuuteen ja täsmällisyyteen pyrkiminen johtaa usein väistämättä monimutkaiseen lauserakenteeseen, jossa jokaisella sanalla on oma, juuri kyseisessä asiayhteydessä voimassa oleva merkityksensä. Näitä merkityksiä ja tulkintoja avataan laveammin muun muassa lakien esitöissä ja oikeuskäytännössä, toisinaan paremmalla, toisinaan huonommalla menestyksellä.
Käytännön syistä ja muuttuvan yhteiskunnan realiteeteista johtuen lakeja ei voida kirjoittaa auki niin, että ne kattaisivat aukottomasti ja yksiselitteisesti jokaisen kuviteltavissa olevan tilanteen – siihen tarvitaan oikeustieteellistä tutkimusta. Sen tehtävänä on tuottaa tekstejä, joissa analysoidaan ja selvitetään voimassa olevan oikeuden sisältöä ja etsitään vastausta siihen, miten konkreettisessa tilanteessa tulisi voimassa olevan oikeuden mukaan menetellä. Tätä kutsutaan oikeustieteessä lainopilliseksi tutkimukseksi.
Väitöskirjoja, artikkeleita ja muita tutkimuksia eivät kuitenkaan rajoita samat realiteetit kuin lakeja. Esimerkiksi väitöskirjassa voidaan usean sadan sivun verran analysoida muutaman rivin mittaista pykälää ja sen merkitystä. Vaikka tutkimuksessakin tulee pyrkiä tarkkuuteen ja täsmällisyyteen – niitä voidaan käyttää tuomioistuimissakin argumentoinnin tukena – olisi niissä varaa esittää asiat selkeämmin ja kiinnostavammin kuin nykyään on tapana. Harvassa ovat sellaiset oikeustieteelliset tekstit, joista paistaa läpi kirjoittajan innostus asiaa kohtaan ja halu saada myös lukijat ymmärtämään ja ehkä innostumaankin aiheesta.
Tieteellisen tekstin tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa tai uusia näkökulmia. Sen tulee olla hyvää, asiallista yleiskieltä. Tekstilajista riippuen alakohtaista terminologiaa voi toki käyttää paljonkin, ja joissakin tapauksissa on mahdollista jopa jättää joitakin käsitteitä määrittelemättä. Uuden tiedon tai näkökulmien välittäminen lukijalle on kuitenkin vaikeaa, jos teksti ei avaudu selkeästi, ja tämä tuntuu monesti olevan ongelma oikeustieteellisissä teksteissä. Jopa yleisiä oppikirjoja lukiessa on monesti täytynyt todeta, että uuden asian oppiminen vaikeutuu merkittävästi, jos teksti täytyy käydä tiheäpiikkisellä kammalla läpi löytääkseen sieltä asian, jonka kirjoittaja halusi ilmaista. Tämä ei myöskään ole omiaan innostamaan opiskelijaa juuri kyseisen oikeudenalan pariin.
Kuitenkin sen lisäksi, että opiskelijoiden innostaminen olisi tärkeää, asialla on merkitystä myös oikeustieteeseen perehtymättömien kannalta. Kuten alussa mainitsin, monen näkemys kirjoitetusta oikeudesta on, että se on monimutkaista, työlästä lukea tai jopa täysin käsittämätöntä. Kuitenkin oikeudelliset tekstit vaikuttavat meidän kaikkien elämään, viime kädessä lakien tasolla, jotka määrittävät, mitä voimme ja saamme tehdä ja millaisesta käytöksestä meitä voidaan rangaista.
Vaikka harva tarkistaa omia oikeuksiaan avaamalla lakikirjaa tai oikeustieteen oppikirjaa, oikeudelliseen tekstiin törmää monessa muussa paikassa. Kelan sivut ovat täynnä tietoa siitä, millaisiin tukiin olet lain mukaan oikeutettu eri tilanteissa. Työmarkkinajärjestöjen sivuilta voit katsoa, onko työnantajasi noudattama ylityökäytäntö lain ja työehtosopimuksen mukainen. Kotiisi tulee kirje, jossa perustellaan lailla ja vakuutusehdoilla vakuutusyhtiön päätös olla myöntämättä korvausta vahingosta. Ja kuka selviäisi elämästään allekirjoittamatta koskaan yhtäkään sopimusta – ja jättämättä sopimusehdot lukematta, koska ne ovat kymmenen sivua pitkät ja sisältävät käsitteitä, joista et ole koskaan kuullutkaan?
Oikeustieteilijöiden tapa kirjoittaa valuu näihin päivittäin vastaan tuleviin teksteihin väistämättä. Kun lukee samalla tyylillä kirjoitettuja artikkeleita ja kirjoja vuodesta toiseen, alkaa omakin kirjoitustapa muuttua – virkkeet pitenevät ja monimutkaistuvat ja jargonin määrä lisääntyy. Moni oikeustieteellisestä valmistunut työskentelee tehtävissä, joissa heidän tuottamiaan tekstejä lukevat myös ns. maallikot, jotka eivät ole tottuneet vastaavaan tapaan ilmaista asioita. Se, mikä oikeustieteilijälle tuntuu itsestään selvältä ja tavalliselta, voi maallikolle olla aivan hepreaa. Kun oikeustieteen opiskelija muutaman vuoden opiskeltuaan on jo tottunut seitsemän rivin mittaisiin virkkeisiin ja kirjoihin, joiden ydinasian olisi voinut esittää viidensadan sivun sijaan kahdellasadalla sivulla, maallikolta saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä tärkeät tuet hakematta, koska tämä ei lukemansa tekstin perusteella ymmärtänyt olevansa niihin oikeutettu. Siksi olisi tärkeää, että myös oikeustieteellisen tekstin sujuvuuteen ja ymmärrettävyyteen kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota.
Sujuvan, ymmärrettävän ja kiinnostavan tieteellisen tekstin laatiminen ei vaadi puhekielisyyttä tai muuten värikästä kielenkäyttöä. Olennaista sen sijaan on muun muassa, että tekstistä löytyy punainen lanka, sidosteisuutta, selkeä rakenne ja hyvät kappalejaot. Tärkeää on myös, että yli sata sanaa sisältäviä virkkeitä vältetään. Vaikeaa? Voi olla. Mahdotonta? Ei varmasti, oikeustieteilijällekään.
Lähteenä on käytetty Helsingin yliopiston kielikeskuksen Kielijelppi-sivustoa.
Sofia Silver
oikeustieteen opiskelija
Teksti on kirjoitettu kurssilla Kielen- ja tekstinhuoltoa tuleville kirjoittamisen ammattilaisille
