Tätä tekstiä kirjoittaessani koko maailma elää poikkeusoloissa. Suomessa oppilaitokset ovat siirtyneet verkko-opetukseen ja suuri osa työvoimasta työskentelee etänä. Etäisyydestä on tullut pakon edessä uusi sosiaalinen normi.

Uusi omituinen arki mullistaa työn ja opiskelun vuorovaikutusta. Puheviestinnän opettajana työskentelen tiiviisti vuorovaikutusosaamisen ilmiön parissa. Opetan ja tutkin sitä, millaista on tehokas ja tarkoituksenmukainen viestintä – siis miten voimme saavuttaa viestiessämme erilaisia tavoitteita toisiamme kunnioittaen (Horila 2018). Nyt siis tietenkin mietin paljon sitä, miten voimme viestiä osaavasti poikkeusoloissa.

Keskeisin tavoitteemme juuri nyt lienee selvitä kriisistä ja nujertaa pallon läpi jylläävä virus. Tämä heijastuu suoraan viestintäämme, kun keskeinen keino tavoitteen saavuttamiseksi on pitää sosiaalista etäisyyttä (social distancing). Tilanne ei tosin suinkaan edellytä sosiaalista vaan pikemminkin fyysistä etäisyyttä. Turvavälin pitäminen ei estä videopuheluita, pikaviestejä, etäluentoja tai vaikkapa virtuaalibaarissa 

hengailua. Toinen keskeinen tavoite juuri nyt on ainakin minun mielestäni se, että voisimme mahdollisimman hyvin ja selviäisimme ilman isompia henkisiä ja fyysisiä ruhjeita mullistuksista.

Olen huomannut, että työhön liittyvä vuorovaikutus on juuri nyt poikkeuksellisen rohkaisevaa, ystävällistä, kannustavaa ja kilttiä. Opiskelijat antavat toisilleen ja opettajalle erittäin rakentavaa palautetta, kiittävät kursseista ja toivottavat hyvää vointia. Kollegojen kanssa kyselemme kuulumisia, lähetämme etähalauksia ja tsemppaamme toisiamme työpäiviin. Jopa aivan pikaisissa, ventovieraillekin lähetetyissäkin viesteissä on nyt tilaa myös rohkaisulle ja työpanoksesta kiittämiselle. Puhumattakaan hauskojen meemien tulvasta. Kysellessäni olen huomannut, että moni muu on tehnyt saman havainnon: olemme tällä hetkellä tavallista ystävällisempiä. Mistä on kyse ja miksi toimimme näin?

Kaikki edellä mainittu kuuluu puheviestinnän termein relationaaliseen vuorovaikutukseen eli suhdetason viestintään, vuorovaikutussuhteiden muodostamiseen ja ylläpitämiseen. Vuorovaikutuksen tehtävätaso kuvaa konkreettisesti sitä sisältöä, jota esimerkiksi opiskelu- ja työasioissa toisillemme viestimme. Tehtävätason viestintää ovat vaikkapa opettajan antamat ohjeet tehtävään, sopiminen ryhmäprojektin työnjaosta tai lääkärin ja potilaan keskustelu jälkimmäisen oireista. Suhdetason vuorovaikutusta ovat puolestaan kaikki ne vihjeet, joista tulkitsemme sitä, miten suhtaudumme toisiimme ja millainen on keskinäinen suhteemme (esim. Isotalus & Gerlander 2010). Siis esimerkiksi se miten ryhmätyön tuoksinnassa teemme jatkuvasti tulkintoja siitä, millä sävyllä toiset kanssamme keskustelevat, millaisena he meidät näkevät, kuinka läheisiä olemme, mitä ryhmässämme on sallittua itsestä kertoa ja niin edelleen.

Suhde- ja tehtävätaso ovat kuin saman junaraiteen kaksi kiskoa. Junan sujuva kulkeminen edellyttää molempien olemassaoloa ja molemmista huolehtimista. Itse asiassa emme voi sammuttaa suhdetason viestintää, vaikka haluaisimme: myös neutraali tai vaikkapa vähän töykeä suhtautuminen on viestintää suhdetasolla. Emme useinkaan sanoita erikseen sitä, mitä toisistamme ja keskinäisistä suhteistamme ajattelemme vaan nämä suhdetason vihjeet ovat siellä kaiken arkisen työpuheen lomassa.

Mikkola ja Nykänen (2020) kokoavat tutkimustuloksia relationaalisen vuorovaikutuksen merkityksestä työssä. Relationaalinen vuorovaikutus vaikuttaa monin tavoin esimerkiksi työtyytyväisyyteen ja -hyvinvointiiin. Sosiaalinen tuki – siis vuorovaikutus, joka esimerkiksi vahvistaa käsitystämme siitä, että tulemme hyväksytyksi (Mikkola 2009) – edesauttaa oppimista, ammatillisen identiteetin vahvistumista ja auttaa hallitsemaan työhön liittyvää stressiä ja epävarmuutta sekä ehkäisemään uupumista. Kuinka tärkeitä asioita meille juuri nyt! Kukapa ei kaipaisi tukea tilanteessa, jossa on todennäköisesti joutunut äkillisesti joustamaan, keksimään uusia ratkaisuja, venymään mahdollisesti jaksamisen rajoille ja sovittamaan hetkessä mullistunutta työelämää kaiken muun elämän kanssa yhteen.

Suhdetaso korostuu juuri nyt siksikin, että työ ja vapaa-aika eivät erotu totutun tarkkarajaisesti ja eri roolit vuotavat toisiinsa. Näemme yhtäkkiä toistemme koteihin, ikään kuin kulissien taakse, tavallista henkilökohtaisemmalle alueelle. Etäpalavereiden keskellä yksityiselämä astuu kirjaimellisesti kuvaan: opettaja tai opiskelija onkin yhtäkkiä myös vanhempi, lapsi tai jonkun puoliso. Erilaisten rajojen hallinta muuttuu, ehkä monin tavoin haastavammaksi.

Työyhteisössä voikin muodostua suhteita, joissa jaamme toisistamme tietoa monilta eri elämän osa-alueilta: ihmissuhteista, harrastuksista, perheestä ja niin edelleen – se voi lisätä ymmärrystä puolin ja toisin (ks. aihetta tutkivan tohtorikoulutettava Jonna Leppäkummun blogi ). Työsuhteet ovat kuitenkin edelleen työsuhteita, eikä henkilökohtaisuus tai intimiteetti ole itsearvoista laadukkaassa suhdetason vuorovaikutuksessa. Ei tarvitse siis välttämättä ystävystyä jokaisen työ- tai opiskelukaverin kanssa tai raottaa omia vapaa-ajan kulisseja luodakseen hyvää suhdeilmapiiriä. Työkaverin kanssa voi olla oikein toimiva suhde, vaikkei se erityisen läheinen tai henkilökohtainen olisikaan – siinä voi silti viihtyä, jakaa tärkeitä työhön liittyviä arvoja ja ajatuksia ja kertoa toiselle arvostavansa häntä ja edistää näin molempien työhyvinvointia (Mikkola & Nykänen 2020). Suhdetason vuorovaikutuksen ei myöskään tarvitse olla vuolaita ylistyksiä tai ihmeempää makeilua. Ihan vain sen sanottaminen auki, että on huomannut toisen työpanoksen, voi tuntua (molemmista!) tosi hyvältä.

Melkein kaikki viestintämme tapahtuu nyt verkossa. Teknologiavälitteinen viestintä ei kuitenkaan ole este eikä edes kummoinen hidaste suhdetason vuorovaikutukselle. Usein teknologia tosin edellyttää, että teemme viestintäämme vähän tavallista tietoisemmin näkyväksi: kerromme esimerkiksi, että olemme läsnä, kuuntelemme, ymmärrämme ja niin edelleen. Se edellyttää siis erityistä vuorovaikutusosaamista, josta vastikään kirjoittivat puheviestinnän professori Pekka Isotalus ja yliopistonlehtori Jonna Koponen Aamulehden mielipidekirjoituksessaan.

Ehkäpä runsas suhdetason vuorovaikutus selittyykin sekä teknologian vaatimuksilla että itse kriisitilanteen luonteella. Haluamme tukea toisiamme nyt erityisen paljon, viestiä toisillemme, että näemme toisemme edelleen ja olemme samassa veneessä. Hei, täällä ollaan ja tiedän, että sinäkin olet, haluaa varmasti moni meistä nyt viestiä kollegoilleen ja ystävilleen. Tämän käytänteen soisin jatkuvan tulevaisuudessakin.

Relationaalista vuorovaikutusta voi harjoitella ja kehittää siinä missä muutakin viestintää – vaikkapa esiintymistä, väittelemistä tai akateemista kirjoittamista. Mielestäni poikkeustila todistaa, että lähes kaikkien kanssa voi halutessaan tulla toimeen ja puhaltaa yhteen hiileen, ja että rohkaisu ja kannustus ovat aika merkittävää polttoainetta työssä jaksamiselle.

Yliopistosta valmistuu akateemisia asiantuntijoita kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Jokaisen asiantuntemukseen kuuluu paitsi substanssiosaaminen ja kyky viestiä siitä, myös kyky rakentaa ja ylläpitää toimivia vuorovaikutussuhteita ja miellyttävää viestintäilmapiiriä. Siitä on tutkitusti hyötyä.

Jaksamista ja tsemppiä jokaisen omanlaiseen poikkeusarkeen!

Tessa Horila
Puheviestinnän yliopisto-opettaja, FT

 

Kirjallisuutta:

Horila, T. 202. Communication Competence in the Workplace. Teoksessa L. Mikkola & M. Valo (toim.)  Workplace Communication. New York: Routledge, 165-178. DOI: 10.4324/9780429196881-13.

Isotalus, P. & Gerlander, M. 2010. Professionaalisten viestintäsuhteiden ääriviivoja. Puhe ja kieli 30 (1), 3–19.

Mikkola, L. 2009. Sosiaalinen tuki työssä: katsaus 2000-luvun tutkimuskirjallisuuteen. Prologi: puheviestinnän vuosikirja 2009, 26-47.

Mikkola, L. & Nykänen, H. 2020. Workplace relationships. Teoksessa L. Mikkola & M. Valo (toim.)  Workplace Communication. New York: Routledge

Kuva: John Doyle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php