Tieteellisessä tekstissä lukijan ja kirjoittajan välistä vuorovaikutusta luo erityisesti metateksti. Metateksti on kommentoivaa tekstiä, joka auttaa lukijaa tulkitsemaan tekstiä ja luo rakennetta. Se varmistaa tieteellisen tekstin sidoksisuuden ja johdattelee lukijaa eteenpäin juuri kirjoittajan tarkoittamaa polkua pitkin. Kirjoittajan onkin otettava vetovastuu vuorovaikutuksessa lukijan kanssa eikä päästää lukijaa haahuilemaan omilleen.

Metatekstillä kirjoittaja määrittelee myös tieteellisen tekstin osien tehtävät ja keskinäiset suhteet. Rakenteen, toiminnan tai syy-seuraussuhteiden auki selittäminen voi monelle kokemattomammalle kirjoittajalle tuntua puuduttavalta ja turhalta. Sillä on kuitenkin tärkeä selkeyttävä rooli, minkä voi itsekin huomata lukiessaan muiden kirjoittamia tieteellisiä tekstejä.

Erityisesti juuri vuorovaikutuksellinen metateksti koskee lukijan ja kirjoittajan suhdetta. Se kertoo muun muassa kirjoittajan suhtautumisesta tekstiin ja ennakoi mahdollisia lukijan tulkintoja. Vaihtoehtoisten näkökulmien esittäminen ja punnitseminen on suositeltavaa, sillä se luo uskottavan vaikutelman.

Argumentaatio on olennainen osa tieteellistä kirjoittamista ja edellyttää myös sujuvaa kommunikaatiota lukijan kanssa. Kirjoittajan on esitettävä väitteensä selkeästi, ja perustelujen tulisi uskottavuudellaan vakuuttaa lukija. Tämän saavuttamisessa olennaista on aikaisempiin tutkimustuloksiin tai tunnettuihin teoreetikkoihin vetoaminen. Oman mielipiteen julistamisen ja tunteellisuuden voisi ajatella olevan hyviä tehokeinoja, mutta tieteellisessä kirjoittamisessa ne eivät ole toivottuja.

Vakuuttavimmat perustelutkin kärsivät, jos tekstissä käytetty kieli ja rakenne eivät ole lukijaystävällisiä. Tieteellistä tekstiä pyritään kirjoittamaan ajasta riippumattomaksi, jotta lukija kymmenienkin vuosien päästä kirjoittamisesta kykenisi ymmärtämään lukemansa. Toisaalta lähteiden kytkeminen ajankohtaisiin ilmiöihin tai omiin havaintoihin voi olla tehokasta. Tekstin virkkeiden ja kappalejaon tulisi olla selkeitä, ja termit ja käännökset on kirjoitettava auki. Mikäli esimerkiksi kuviot tai taulukot häiritsevät laajuudessaan lukukokemusta, kannattaa kirjoittajan siirtää ne tutkielman loppuun erillisiksi liitteiksi. Summa summarum, tekstin viimeistelyyn käytetty aika on kriittinen osa kirjoitusprosessia.

Lukijan tehtäväksi jää tekstin väitteiden ja perustelujen arviointi sekä kritisoiminen. Jokaisella tieteellisellä tekstillä on tietty kohdeyleisö, mikä kannattaa kirjoittaessakin pitää mielessä. Tämä kohdeyleisö, esimerkiksi oman alan tiedeyhteisö, päättää yhdessä, ovatko kirjoittajan esittämät väitteet ja perustelut vakuuttavia. Yksilönä lukija ottaa osaa tähän prosessiin. Tieteellisessä kirjoittamisessa tulokset ovat siis tiedeyhteisön kontrollin alaisia ja julkisia. Yhteisössä vallitsee jaettu näkemys arvoista ja uskomuksista, jotka voivat kuitenkin ajan ja uusien havaintojen myötä kollektiivisesti muuttua.

Pinja Louhiluoto
Valtiotieteiden opiskelija

Lähteet:

Kniivilä, Sonja, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen (2017): Tiede ja teksti. Tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen. Luku 5: Mistä tieteellinen teksti syntyy? Sivut 112–128. Gaudeamus.

Kosonen, Hanna (2018): Miten oma ääni kuuluu opiskelutekstissä? Plotti – kaikkea viestinnästä. <http://www.plotti.fi/2018/02/26/miten-oma-aani-kuuluu-opiskelutekstissa/> Viitattu 21.3.20

Kosonen, Hanna (2018): Ohjeita tutkielmien kirjoittajille. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta.

Kuva: Dima Pechurin, Unsplash

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php