Miten oma ääni kuuluu opiskelutekstissä?

Aloittelevana opiskelijana tietopohjani on rajallinen. Tuntuu, ettei minulla ole mitään lisättävää lähteiden ajatuksiin. Miten saan esseeseen tai tutkielmaan oman ääneni kuuluviin?

Kysymyksen esitti minulle eräs opiskelijani akateemisten tekstitaitojen kurssilla. Olimme juuri keskustelleet siitä, miten tieteellisessä tekstissä käyvät vuoropuhelua kirjoittajan oma ääni, lähteiden ääni ja empiirisessä tutkimuksessa myös aineiston ääni.

Kirjoittajan argumentaatiota ja omaa ääntä edustaa paitsi se, mitä kirjoittaja väittää, myös se, miten hän kokoaa, jäsentelee ja yhdistelee tietoa tekstissään. (Kuva: Usplash; Kelly Sikkema)

Huomioi tekstilaji

Oma ääni on tekstilajisidonnainen asia. Esimerkiksi argumentoiva opiskeluessee voi sisältää poleemistakin kannanottoa ja ottaa tyylillisiä vapauksia, jos nämä keinot tukevat tekstin argumentaatiota eivätkä ohjaa lukijan huomiota pois itse aiheesta. Tutkimusraportissa ja katsauksessa omat kannanotot tuodaan sen sijaan esiin paljon maltillisemmin, yleensä loppuluvun pohdintaosiossa tai toisinaan myös johdannossa. Oppimispäiväkirjassa oman oppimisen reflektointi on pääosassa, mutta on silti hyvä muistaa kytkeä omaa oppimista käsittelevät havainnot opittaviin sisältöihin perustellen. Tunnepitoiset ilmaukset eivät kuulu mihinkään tieteelliseen tekstilajiin. (Lisätietoja opiskelijan tekstilajeista löytyy esim. täältä).

Mitä oma ääni ei ole akateemisessa opiskelutekstissä?

Omaa ääntä olisikin ehkä helpoin lähestyä pohtimalla, mitä oma ääni ei ole akateemisessa opiskelutekstissä. Ensinnäkin tieteellinen tieto itsessään on niin kiehtovaa, ettei sitä tarvitse varta vasten koristella lukijaa viihdyttävin kielikuvin, jos ne eivät tue argumentaatiota tai muuten luonnu aihepiiriin.

Vaikka vallankumous oli verinen ja erittäin tuomittava, se loi pioneerikasvin tavoin siltaa demokraattiselle yhteiskunnalle.

Toisaalta myös eroja löytyi. Siinä missä osallistavan johtamisen luokka nousi ensimmäisellä haastattelukierroksella temaattisten luokkien kruunaamattomaksi kuninkaaksi, miehittivät tiedon jakamisen ja kannustavan ilmapiirin luokat kärkikaksikon paikat toisella kierroksella.

Oma ääni ei myöskään tarkoita paatosta tai oman mielipiteen julistusta siinäkään tapauksessa, että tutkimusaihe koskettaa kirjoittajaa syvästi. Jos esität väitteitä, perustele ne lähdeviittein tai omin havainnoin.

Maapallon hyvinvoinnin tulisi määrittää miten elämme [Millä perusteella? Miten?], mutta elintason noustessa ihmiset valitettavasti unohtavat mukavuussyistä sen, miten pienetkin teot vaikuttavat ympäristöön [Onko tälle väitteelle saatavissa tukea tutkimustuloksista, vai onko kyse vain kirjoittajan omasta huolesta, joka purkautuu paatoksena tekstiin?] 

Lisäksi toteaminen on tieteellisessä tekstissä jo tarpeeksi painavaa, joten ilmaisun tueksi ei tarvita vahvikesanoja:

 On hyvin/valtavan/todella/erittäin tärkeää huomioida, että – – . 

Kannattaa myös pidättäytyä arvottamasta ainakaan ilman hyviä perusteita. Esimerkiksi se, että kirjoittaja valitsee jonkin lähteen tekstiinsä, riittää jo kertomaan kirjoittajan arvostuksesta:

 Virtanen (2017, 3) toteaa loistavassa artikkelissaan erittäin osuvasti, että – –.

Joskus kirjoittaja voi tulla arvottaneeksi kuvaamaansa ilmiötä myös tahattomasti:

Kirjailija asettui teoksellaan vastustamaan rappioitunutta yhteiskuntaa [tekstin perusteella kirjoittaja itse pitää yhteiskuntaa rappioituneena]. Paremmin: Kirjottaja asettui teoksellaan vastustamaan yhteiskuntaa, jota hän piti rappioituneena.

Mitä oma ääni on?

Mitä sitten jää jäljelle? Kirjoittajan oma ääni kuuluu tekstin aiheen ja ennen kaikkea näkökulman valinnassa ja rajauksessa, lähteiden valinnassa ja lähteiden esittämien ajatusten järjestämisessä eli tekstin kokonaisjäsentelyssä. Oma ääni muodostuu tällöin siitä, miten kirjoittaja kuljettaa tekstin juonta eli punaista lankaa valitsemaansa näkökulmaa myötäillen. Omaa argumentaatiota edustaa siis paitsi se, mitä kirjoittaja väittää, myös se, miten hän tietoa yhdistelee ja kokoaa.  Kirjoittaja voi tuoda omaa panostaan esiin myös kytkemällä lähteiden ajatuksia johonkin omaan havaintoonsa tai ajankohtaiseen ilmiöön. Tällaiset lähdemateriaalin ulkopuolelta tuodut omat lisäykset muistuttavat tutkimusraportin empiirisiä havaintoja.

Olen joskus havainnollistanut kirjoittajan omaa ääntä palikkametaforalla. Kirjoittaja on yleisessä leikkikehässä, jossa on eri värisiä palikoita. Niistä kirjoittaja kokoaa omannäköisensä luomuksen: Hän yhdistelee rakennusmateriaaleja toisiinsa, pilkkoo jonkun toisen tekemää muurinpätkää ja ottaa siitä osan omaan torniinsa. (Ehkä hän halutessaan vielä koristelee torninsa jollakin mukanaan tuomalla omalla esineellä eli havainnolla tai esimerkillä, joka on peräisin leikkikehän ulkopuolelta.) Lopputuloksessa näkyy kirjoittajan oma panos, ja samalla katsoja myös näkee, mistä osasista eli palikoista kokonaisuus koostuu: jokainen kirjoittajan lainaama ajatus on varustettu lähdeviittein. Rakennelma on leikkijän eli kirjoittajan luomus, vaikka palikat ovat leikkijöiden eli tieteellisen keskusteluyhteisön yhteisiä eikä kirjoittaja itse ole jokaista palikkaa omin kätösin muovannut.

Miten tietoa voi käsitellä omassa tekstissä?

Mitä tiedon palikoille sitten voi opiskelutekstissä tehdä? Hyvän näkökulman tähän tarjoaa Benjamin Bloomin mukaan nimetty Bloomin taksonomia. Se kuvaa opiskelijan tiedollisia tavoitteita mutta antaa myös osviittaa siitä, minkälaista omaa panosta opiskelijalta voi odottaa esimerkiksi esseetekstissä. Seuraava luokittelu on saanut vaikutteita Bloomin taksonomiasta, mutta eri tasoja on yhdistelty:

Taso 1: referoin, kuvailen, tunnistan (referaatti)
Taso 2: määrittelen, luokittelen, teen yhteenvetoja (oma ääni alkaa jo kuulua)
Taso 3: vertailen, selitän, sovellan, kehittelen, yhdistelen (omaääninen teksti)
Taso 4: arvioin, analysoin, kritisoin, tulkitsen, suhteutan, laajennan (omaääninen teksti)

Mikäli tekstissä on vain tason 1 piirteitä, tekstilajina on pikemminkin referaatti kuin omaääninen essee tai tutkielma. Omaäänisessä tekstissä puolestaan voi olla piirteitä useilta tasoilta referoinnista analyysiin ja arviointiin.

Palikkatornin kokoaja jättää tietoa kokoillessaan myös jälkiä omasta toiminnastaan rakennelmaansa: hän ohjaa tulkintoja, kommentoi tietoa ja tekstiä itseään sekä pitää yllä vuorovaikutusta. Näitä jälkiä kutsutaan metatekstiksi. Metatekstillä voidaan esimerkiksi kertoa tiedon varmuusasteesta ja kirjoittajan suhtautumisesta tietoon sekä ennakoida lukijan tulkintoja:

Virtanen (2007, 3) väittää, että poikkeuksellinen tulos johtuu mittausolosuhteista, mutta todennäköisesti syynä on kuitenkin – –. Tästä voi päätellä, että – –. Tulos saattaisi vaikuttaa ristiriitaiselta, ellei otettaisi huomioon muuttujan x merkitystä – –.

Tekstiä itseään kommentoiva metateksti on tarpeellista erityisesti pitkissä teksteissä, mutta sitä näkee tieteenalasta riippuen myös opiskeluesseissä ja erityisesti kuvaajien ja taulukoiden yhteydessä:

Tässä tutkielmassa tarkastellaan – –.  Yllä olevasta taulukosta käy ilmi, että – –. Tässä esseessä pohdin metakognitiivisten taitojen vaikutusta taitojen kehitykseen aloittelevan yliopisto-opiskelijan näkökulmasta.

Miten pääsen alkuun?

Opiskelussa kirjottamisen lähtökohdat saattavat poiketa esimerkiksi tutkijan kirjoitustilanteista. Sen sijaan, että opiskelija saisi itse valita aiheen ja siihen sopivan lähdemateriaalin, lähdekirjallisuus tai jopa aihe voi olla ennalta määritetty. Vastaavia tarkoin rajattuja tehtävänantoja tulee todennäköisesti eteen myös työelämässä, joten on hyödyllistä harjoitella löytämään oma ääni myös jonkun toisen määrittämin reunaehdoin. Alkuun pääsemiseksi voit kokeilla esimerkiksi seuraavia vinkkejä:

  • Valitse näkökulma: valitse tarjolla olevasta aihepiiristä ja kirjallisuudesta jokin oma tarkastelukulma ja kokoa lähteistä ajatuksia tätä näkökulmaa myötäillen. Näkökulmaa voi hakea esimerkiksi esittämällä pohjatekstille kysymyksiä ta kontrolloidun vapaan kirjoittamisen menetelmällä: Kirjoita 10 minuuttia pysähtymättä ja täysin kritiikittömästi lähdemateriaalin pohjalta tai annetusta kirjoitelman aihepiiristä. Kun eksyt aiheesta, palaa siihen takaisin. Lue tekstisi, poimi siitä jokin kiinnostava yksityiskohta ja kirjoita siitä sitten uudestaan. Näin saat koottua ajatuksiasi ja rajattua näkökulmaa. Ehkä löysitkin jo sinua kiinnostavan tarkastelukulman, jota myötäillen voit alkaa koota tiedon palikoita.
  • Hyödynnä Bloomin taksonomiaa: aloita tasosta 1 (referointi, tunnistaminen tai kuvailu) mutta ota mukaan joku elementti tasoilta 2–4 (esim. vertailu tai analysointi).
  • Ota mukaan jokin oma havaintoesimerkki. Yhdistä ja sovella lukemaasi tietoa johonkin ajankohtaiseen aihepiiriin tai omaan havaintoosi.

Moni opiskelija on huokaissut helpotuksesta ymmärtäessään, ettei oma panos välttämättä edellytäkään täysin uutta ideaa, saati mullistavaa tieteellistä löytöä, vaan omaäänisen kokonaisuuden saa rakennettua jo siten, että vähän järjestelee tiedon palikoita leikkikehässä uuteen muotoon.

Hanna Kosonen
äidinkielen (suomi) yliopisto-opettaja

Kirjallisuutta ja linkkejä

Bloom, B., Englehart, M. Furst , E., Hill, W. & Krathwohl D. 1956: Taxonomy of educational objectives: The classification of educational goals. Handbook I:  Cognitive domain. New York. Ks. myös Bloom et al.’s Taxonomy of the Cognitive Domain.
Kielijelppi. Argumentointi ja argumentoiva kirjoittaminen
Kielijelppi. Minä tieteellisessä tekstissä.
Kieijelppi. Opiskelijoiden tekstilajeja.
Kirjoittajan työkalupakki. Metateksti.
Kniivilä, S., Lindblom-Ylänne S. & Mäntynen, A.: Tiede ja teksti. Tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen. Gaudeamus/WSOY. Helsinki.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *