Osaatko kirjoittaa kaikki vaikeat kirjaimet?

Kuva: FontFont (Flickr)

Kuva: FontFont (Flickr)

Muutama vuosi sitten nyt jo kouluikäinen tyttäreni kiinnostui ensimmäistä kertaa kirjoittamisesta. Eräänä aamuna hän kysyi minulta töihin lähtiessäni: ”Mitä sä teet siellä töissä?” Kerroin, että olin juuri tuona päivänä menossa opettamaan opettajia kirjoittamaan. Tämä oli tyttärestäni tietysti oikein huvittavaa.

Hetken kuluttua hän kuitenkin muuttui mietteliääksi ja kysyi sitten: ”Osaaks ne opettajat kirjottaa myös kaikki vaikeet kirjaimet, niinku D:n ja G:n?”

Tyttärelleni kirjoittaminen oli tuolloin jotain hyvin konkreettista ja fyysistä, sitä, että osasi tehdä kirjaimet oikein. Vähitellen hän oppi tekemään noista kirjaimista sanoja ja lauseita. Nykyisin tekstit syntyvät tuosta vain.

Pienelle lapselle kirjoittaminen on siis ensisijaisesti taito, joka osataan tai sitten ei. Kaikkein kaavamaisimmassa koulun ainekirjoituksessa kirjoittaminen on tietysti yhä paljolti tällaista: hyvä teksti on sellainen, jossa on mahdollisimman vähän virheitä. Vähitellen, opiskelun ja työelämän myötä kirjoittaminen kuitenkin muuttuu paljon monimutkaisemmaksi asiaksi, tekstilajien ja tyylilajien hallinnaksi, prosessin ohjailuksi ja merkityksellisen sisällön tuottamiseksi.

Tästä huolimatta kirjoittamisen taito on yhä siellä taustalla. Meidän pitää osata tuottaa sanoja ja tehdä niistä mielekkäitä lauseita. Lisäksi meidän pitää osata tehdä tekstistämme huoliteltuja esimerkiksi pilkuttamalla ne oikein. Se on taito, jonka haltuun ottaminen vaatii myös oman vaivannäkönsä. Opiskelijat toisinaan kyseenalaistavat joidenkin taitojen merkityksellisyyden (esimerkiksi yhdysmerkin ja ajatusviivan normin mukaisen käytön), mutta silti tällaiset asiat joko osaa tai ei.

Nykyaikainen kirjoittaminen teknisine apuvälineineen tuo puolestaan omat taitonsa, jotka täytyy hallita. Esimerkiksi aivan tällä viikolla kävin opiskelijoiden kanssa keskustelua tekstinkäsittelyyn liittyvistä kysymyksistä, kuten riviväleistä, kappaleiden erottelusta, kirjasinlajin valitsemisesta ja tyylimuotoilujen käytöstä. Taitoja nekin, ja melkoisen vaivannäön tulos.

Kirjoittaminen taitona ja yksinkertaisten perusasioiden osaamisena tulee voimakkaasti esille silloin, kun kirjoittaa kielellä, joka ei ole oma äidinkieli. Pidän itseäni varsin hyvänä kirjoittajana, mutta kun pari vuotta sitten aloin kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita englanniksi, olin taas uudestaan hyvin perustavanlaatuisten haasteiden edessä: mitenkäs nämä pilkut nyt tulevatkaan, ja mikä on oikea prepositio kussakin tapauksessa? Onneksi tarjolla on kuitenkin hyviä oppaita. Helsingin yliopistossa Kielikeskus tarjoaa myös pätevää koulutusta englanninkielisessä kirjoittamisessa ja meille jatko-opiskelijoille ja tutkijoille on tarjolla perusteelliset kielentarkastuspalvelut.

Koulun äidinkielen oppikirjojen takakansiteksteissä vannotaan nykyisin tekstilajien hallinnan nimeen, ja itse puhun mielelläni kirjoittamisesta sosiaalisena ja psykologisena ilmiönä. Tästä huolimatta on hyvä muistaa, että kirjoittaminen on yhä myös taito, joka vaatii paljon harjoittelua ja määrätietoista opiskelua.

Kimmo Svinhufvud

Kirjoittaja on äidinkielen yliopisto-opettaja Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa. Hänen ajatuksiaan voi lukea myös näistä blogeista: Gradutakuu ja Tohtoritakuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *