Helsingin yliopiston Kielikeskus järjestää keväällä 2016 useita erilaisia kirjoittamisen kursseja. Osa kursseista on suunnattu ensisijaisesti perustutkinto-opiskelijoille ja osa taas jatko-opiskelijoille. Alta löydät tarkempaa tietoa seuraavista…
Suullista viestintätaitoa voisi luonnehtia esimerkiksi näin: Viestintä on tavoitteellista, jäsenneltyä, havainnollistavaa, sosiaalista ja kulttuurista koodistoa noudattavaa sekä tehokasta. Eleet, äänenkäyttö ja puherytmi viritetään optimaaliselle tasolle.…
Kouluilla on tapana jakaa oppilailleen lukuvuoden päätteeksi koko vuoden ansiot kokoava todistus. Myös yliopisto-opettajan on näin kesäloman kynnyksellä viisasta pohtia omia onnistumisiaan ja onnettomuuksiaan vaikkapa…